sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Viikonloppukuulumisia



Aloitetaan vaikkapa ruoasta, eihän sen parempaa olekaan.
Perjantaina syötiin kananugetteja. lohkoperunoita ja prinssinnakkeja, helppoa ja nopeaa kun tultiin vasta illalla hiukkasen ennen seitsemää kotiin.
Lauantaina oli luvassa tortilloja työpäivän jälkeen, mutta olin niiin väsynyt, ettei edes käynyt mielessä ottaa siitä kuvaa.
Tänään syötiin sitten sunnuntain kunniaks ehkä hieman paremmin, sillä oli fetasalaattia ja hyvää pihviä plus loput lohkoperunat.


Aamulla pyöräytin myös raparperipiirakan ja -kiisselin.
Saatiin raparperia taas kassillinen mukaan, joten jotain piti keksiä.
Kuva on otettu ennen uunia, mutta antaapahan jotain osviittaa siitä mistä oli kyse.
Ei kuitenkaan voita viime viikkoista keikauskakkua!


Samalta reissulta saatiin mukaan myös pionin kukka, katsellaan jaksaako se avata itseään.


Ja sitten se kaikkein hauskin aihe: jalkapallo!
Vitsi vitsi.
Meillä ei oo toivoakaan nähdä iltaisin telkkarista mitään muuta.
Ainakaan olohuoneessa, makuuhuoneen pikkutelkkari sentään on mun käytössä.
Mutta hei, enää 21 päivää...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti