Tein eilen hedelmärahkaa.
Satsumaa, viinirypälettä ja banaania. Maitorahkaa ja jotain sitrusjogurttia.
Oli oikein hyvää.
Tää vaan on yksi niistä jutuista, jotka joudun syömään yksin alusta loppuun.
Mutta jääpähän mulle enemmän!
Tänään oli vapaapäivä molemmilla. Tai no, mulla nyt on aina vapaata.
PAITSI KESÄLLÄ, KOSKA SAIN SEN TYÖPÄIKÄN UU JEE!
Mutta niin, paistettiin lohta ja keitettiin uusia perunoita.
Vähän vihanneksia rinnalle ja perunan päälle itse tehtyä tillikermaviilikastiketta, nam!
Ja jotta ei syntyis ihan väärää käsitystä meiän elämäntavoista, niin kerrotaan nyt vielä, että syötiin me tänään myös perjantaiherkkuja: jäätelökakkua ja sipsiä.
Ups.
Huomenna olis tarkoitus tehdä tomaatti-mozzarellapiirakkaa.
Se on varmaan sitten se ainoa kasvisruoka, jota meillä syö molemmat ;)
Päälle vielä itse tehtyä basilikaöljyä, niin ei parempaa vois toivoakaan.
Ajattelin mennä myös etsimään uusia lenkkareita.
Nykyiset alkaa olla turhan kuumat tälleen kesän korvalla, kun taas edelliset on sitten jo sen verran kuluneet, ettei tunnu hyvältä jalassa.
Ja sitten tietty Suomen peli jo päivällä.
Näin onneks eilisenkin sitten lopulta.
Se oli äärimmäisen jännittävä.
Nyt jännittämään milloin tulee nukkumatti!




Ei kommentteja:
Lähetä kommentti